keskiviikko, 7. joulukuu 2011

Heissan!

Olen taas palailemassa tänne blogiin kuukausien jälkeen. Paljon on tapahtunut tänä aikana. Sukuun on tullut tänä vuonna viisi vauvaa ja jännitetään ehtiikö kuudes syntyä vielä tämän vuoden puolella.

Minusta tuli mamma kesäkuussa. Tyttöni mun kera miehensä sai potran pojan. Ihanainen vauva sai kasteessa nimekseen Leo Alarik.                                                    Aika on mennyt kuin siivillä Leon kanssa. Olen todella .saanut nauttia hänen vauva-ajastaan.

Nuorin tyttöni mun on sairastanut tämän koko ajan. Nyt tuntuu ehkä hieman jo helpommalta. Itse olen syönyt jo useamman antibioottikuurin tänä syksynä.

Pajalla olen kaiken muun touhun lomassa käynyt aina välillä puuhastelemassa. Kaiken näköistä kivaa olen tehnyt ja uusia juttuja yrittänyt kehitellä. Tänään tein muuun muassa 84 kpl enkelin mekkoja. Huomenna teen ne valmiiksi. 

Ollaan käyty tapahtumissa myymässä, mitä sairastelut on kyllä rajoittaneet jonkin verran.

Nyt illalla on menossa tossukoiden huovutus, 16 paria odottaa huopumista ja kuivumaan pääsyä. Osa tilattuja joiden pitää olla vk.nlopuksi valmiita. Silloin olemme Lappeenannan Linnoituksen Joulumarkkinoilla. Toivottavasti olisi kaunis jouluinen sää.

Nyt jatkan puuhasteluja. Valokuvia laitan kunhan kerkeän leikkiä kameran kanssa. Mukavaa Joulun odotusta kaikille!

torstai, 5. toukokuu 2011

Kevättä Ilmassa!

    Hei vaan taas kaikille!

Olen alku viikon ollut kuumeen kourissa ja nyt jaksoin jo raahautua koneelle kirjoittamaan.

Käytiin pääsiäisenä Lapissa. Ilmat oli tosi ihanan aurinkoiset ja yöllä tosin oli pakkasta useampikin aste. Asuntovaunussa pärjäsi loistavasti. Ajettiin itärajaa ylös pikku teitä eikä nähty minkäänlaista pääsiäisen menoliikennettä. Käytiin myös Kempeleessä kylässä Anjalla ja Reijolla. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa. 

Pääsiäislauantaina olimme Savukoskella Kuivalihamarkkinoilla. Väkeä oli paljon liikkeellä, paikallisia ja paljon turistejakin. Mukavan oloinen tapahtuma. Taidamme mennä ensi pääsiäisenäkin. 

14-15.5.2011 menemme Lappeenrantaan Linnoituksen Kevään avaus tapahtumaan myymään.

Nyt lähden juodaan kuumaa teetä ja takaisin peiton alle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

torstai, 21. huhtikuu 2011

Hei!

 

 

                                  Hei vaan taas!

Kesken pakkailun ajattelin laittaa tänne pari kuvaa Pajalta.

Olemme lähdössä pohjoiseen yhdistetylle loma- ja myyntireissulle.

23.4.2011 olemme Sallassa Savukosken Kuivalihamarkkinoilla. Ihana päästä taas Lappiin.

 

 

 

 

Tässä rivi pehmo Jussikoita. Innostuin tekemään niitä joku aika sitten, kun näitä vauvoja on sukuun tulossa tänä vuonna jo viides.

Mutta nyt pakkaaminen kutsuu.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

 

 

 

 

torstai, 14. huhtikuu 2011

Hei taas!

    

                     

                           

 Vihdoin sain itseni taas koneelle kirjottamaan blogiani. Tässä kuvia myyntikojustani Kuopion Hyvän Mielen Markkinamessuilta 12-13.3.2011. Uudeksi messutapahtumaksi siellä oli aika mukava määrä käviöitä.

 

Paperinarusta tehtyjä kukkia. Sopivat allergisille,eivät kuihdu ja eikä tarvitse kastella. Sopii kuulemma hyvin poikamiehillekin, kokemuksesta, sanoi velipoika.              

 

  

Myyntipöydän kulmalla paparerikukkia ja virkattuja koreja.

 

 Mukana oli myös kahden ystäväni tuotteita. Tässä Tillikan nukkemaailman tavaroita. Tiina on uskomattoman taitava tekijä.

 

Yleistä näkymää myyntipöydästä.

Riitan kutomia kuultokudoksia. Shaaleissa löytyy Riitan ja minun kutomiani. Langat on värjätty kasviväreillä.

 

 

Tangosta roikkuu pikkulasten essuja. Riitan ompelemia, minun aurinkovärjäämistä kangaista. Pöydällä lisää erikokoisia essuja ja Riitan kutomia pellavaliinoja ja popanoita. Isäntäkin pääsi kuvaan taustalle.  

 Kävimme myös Joensuussa 26-27.3.2011 Hyvän Mielen Markkinamessuilla.

Rivi erivärisiä kämmeköitä. Neuloin niitä yli neljäkymmentä paria. Erikokoisia,erivärisiä, pitkä- ja lyhytvartisia.

 

Tässä jotain omia suosikkejani. Nuorin tyttöni pääsi käsimalliksi kun kuvasin kämmeköitä.

Ensi lauantaina 16.4.2011 olemme Imatralla pääsiäismyyjäisissä torilla.

Nyt jatkan puuhasteluja pääsiäisen merkeissä.

Heippa vaan!

torstai, 10. maaliskuu 2011

Kuulumisia!

Ajattelin kirjottaa pikaisesti jotain kuulumisia tännekin.

Aika on kulunut kuin siivillä. Pajalla olen puuhastellut pitkiäkin päiviä ja välissä hoitanut muksut ja tietenkin kotihommia.

Oltiin laskiaissunnuntaina Lappeenrannan Linnoituksessa Sydäntalvi-tapahtumassa myymässä käsitöitä ystäväni kanssa. Mieheni oli siellä myös kera soppatykin ja lihattoman hernekeiton ja tavallisen hernerokan kanssa. Ihan kiva päivä oli, huolimatta aamun kauheasta lumimyräkästä.

Huomenna lähdetään ajelemaan Kuopiota kohden. Siellä on 12-13.3 Hyvän mielen messut. Ollaan myymässä kahden ystäväni ja omia töitäni. Kotiudutaan joskus sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Mies lähtee kanssani reissuun.

Piti minun laittaa tänne kuviakin,mutta kamerapa on tietenkin pajan pöydällä. Enkä jaksa lähteä hakemaan. Tulimme vasta äsken kotia saatuamme auton pakattua aamu varten valmiiksi.

Nyt kutsuu sauna ja sen jälkeen täytyy vielä jatkaa puuhasteluja. Palailen tänne ensi viikolla!